Sokerointi on suosittu karvanpoistomenetelmä, jossa lämmintä sokerimassaa levitetään sormin iholle.Sokerointi on erityisesti suomalaisten suosioon noussut karvanpoisto menetelmä eikä syyttä.

Kun sokerimassa poistetaan, ihokarvat jäävät sokeriin kiinni ja poistuvat kokonaan myös syvältä ihosta. Sokeroinnissa samaa sokerimassa palloa levitetään ja poistetaan iholta yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes kaikki halutun alueen karvat ovat tarttuneet sokeriin.

Sokerointi on hygieeninen tapa poistaa karvat, sillä jokaiselle asiakkaalle otetaan aina uusi puhdas sokeri ja sokeria otetaan aina puhtain hanskoin lämmittimestä. Ennen sokerointia iho puhdistetaan/desinfioidaan ja sokeroinnin aikana iholla käytetään puuteria, joka vähentää ihoärsytystä ja helpottaa sokerointia. Sokeroinnin lopuksi iholle levitetään rauhoittava voide.

Sokeroinnilla voidaan poistaa häiritsevät ihokarvat kaikkialta ja lopputulos on silkinsileä johtuen myös sokerin kuorivasta ominaisuudesta, kuitenkaan se ei tartu terveeseen ihosolukkoon vaan vain kuolleeseen ihosolukkoon jota moni nainen arvostaa. Silkin sileä ja kuorittu iho näyttää kauniimmalta ja samoin esimerkiksi tatuoinnit voivat näyttää selkeämmiltä ja kirkkaammilta sokeroinnin jälkeen. Sokeri tuntuu myös miellyttävän lämpimältä mutta ei koskaan polttavalta iholla.

Itselläni käytössä hoitolassa on pääsääntöisesti sokeri karvanpoistomenetelmistä, johon päädyin muutamastakin eri syystä. Kai minut tuntevat tietävät kuinka innostun ja rakastan karvanpoistoa, oli tekniikka mikä tahansa mutta sokeroinnin lopputulos itselläni oli se juttu minkä takia sokeria päädyin käyttämään enemmän kuin muita tekniikoita mm.vahoja.

Millainen sitten on sokeri jota käytän?

Sokeroinnissa käytän Lapinniemen Helmen sokeria joka on hellävarainen karvanpoistomenetelmä, sillä tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa, vegaaneja, hajusteettomia, eivätkä sisällä sitruunaa. Kyseistä sokerimassaa pystyy käsittelemään uskomattoman pehmeänä, minkä ansiosta sokeria tarvitaan vähemmän kuin perinteisiä sokereita. Pehmeytensä ansiosta pienempi määrä sokeria levittyy laajemmalle alueelle, eikä se kovetu sokeroinnin edetessä. Tästä syystä sokerointi on ihanan kevyttä ja nopeaa, eikä rasita minunkaan  kehoa tarpeettoman paljon.

Minulla on vuosien kokemus sekä ripsiteknikkona että sokeroijana ja se on alkanut myös näkymään kehossani joten markkinoiden ergonomisimmat ja laadukkaimmat tuotteet saavat huomioni aina! Sokerointi siis ei enää tunnu raskaalta kuten se tuntui aiemmin muilla sokereilla ja ranteet eivät huuda hoosiannaa vaikka sokeroisit useamman tunnin peräkkäin. Koska sokeri on ihanan pehmeää se sopii hyvin myös herkälle iholle ja raskaana oleville. Suosituin alue joilta karvoja poistetaan on intiimialue jota myös brassiksi kutsutaan. Käyn seuraavassa läpi brassia ja sokerointia yleisesti, sekä niitä useimmin kysyttyjä kysymyksiä


Brasilialainen, se suosituin…

Perinteisesti brasilialainen karvanpoisto tarkoittaa karvojen poistoa intiimialueelta niin että karvoja jätetään niin sanotun “kiitoradan” verran häpykukkulalle ja taas hollywood tarkoittaa kaikkien karvojen poistamista häpykummusta, kummassakin karvat poistetaan myös häpyhuulten sekä pakaravaon kohdalta ellei toisin toivota. Tosin voit aivan huoletta kysyä aikaa brassiin, koska se on yleisesti vakiintunut toimenpiteen nimike ja hoitolassa voimme sitten keskustella vielä tarkemmin, haluaako karvoitusta ollenkaan ja jos haluaa niin “kiitorata” voi olla muodoltaan viivamainen, pyöreä tai jopa sydän, asiakkaan näin toivoessa.

Sattuuko se ja voiko kipua helpottaa?

Sattuu. En voi luvata kivutonta kokemusta mutta voin helpottaa kivun tunnetta omalla tekniikallani ja käteni painolla kun olen “flikannut” karvan tietyltä alueelta irti. Toki kipukynnys on yksilöllinen ja kivun määrä riippuu myös muun muassa karvojen tiheydestä ja pituudesta, eli toinen saattaa kokea brassin pienenä nipistelymäisenä kipuna ja toinen oikeasti kivuliaana. Ei ole niin tavatonta pienet kirosanat toimenpiteen aikana mutta keneltäkään brassi ei ole koskaan jäänyt kesken.

Jos olet aiemmin paljon sheivannut niin silloin myös kivun havaitsee terävämmin. Kuukautiskierron vaihe vaikuttaa, eli juuri ennen kuukautisia tai niiden aikana brassi yleensä tekee kipeämpää. Brassin voi tehdä siitä huolimatta kuukautisten aikana kunhan varustautuu tamponilla matkaan.

Toisille stressaantunut ja väsynyt ajanjakso voi myös vaikuttaa tuntemukseen kivusta. Jos olet kovin herkkä kivulle niin voit huoletta kokeilla puuduttavaa voidetta ennen brassiin tuloa tai otat särkylääkettä, toki täytyy muistaa ottaa ne ajoissa, jotta tuotteet ehtivät vaikuttaa.

Suosittelen lämpimästi että käyt  brassissa säännöllisesti eli noin 3-5 viikon välein, auttaa usein, kun karva ei ehdi kasvaa kovin pitkäksi ja se alkaa harventua, eli poistettavaa karvaa on vähemmän. Ja ensimmäinen kerta on yksinkertaisesti se pahin! Sen jälkeen se onkin jo helppoa kuin heinänteko, hikeä saattaa tosin pukata.Karvan ei myöskään kannata olla liian lyhyttä, jotta samaa aluetta ei joudu työstämään useaan kertaan, mikä myös ärsyttää ja tuntuu kivuliaammalta eli ei sheivausta 2 viikkoon ennen brassiin tuloa.

Mitä muuta pitää huomioida brassiin tullessa?

Karvan pitää olla riittävän pitkää, vähintään 5 mm mittaista, jotta sokerointi sujuisi luontevasti ja lopputulos olisi silkin sileä. Sokeroinnin sanotaan poistavan myös jopa 2 mm mittaiset karvat, mutta tämä pätee minusta enemmänkin yksittäisiin karvoihin kuin koko karvoitukseen, ja mitä enemmän samaa aluetta työstetään sitä kivuliampaa se osaa olla. Karvan vahvuus vaikuttaa myös, esimerkiksi paksu ja sheivattu karva saattaa olla tiukassa, vaikka pituutta olisi vaikka jo se puolikin senttiä, kun taas hentoisempi, ei katkaistu vaan esimerkiksi sokeroinnin jäljiltä kasvanut karva lähtee saman pituisena huomattavasti helpommin. Jos karvat ovat ns. liian pitkiä, eli yli 2 cm, voimme lyhentää niitä tarvittaessa saksilla. Saavu mieluummin liian pitkissä kuin pätkissä hoitolaan!

Tiloistamme löytyy WC, jossa voit käydä pesulla ennen sokerointiin tuloa jotta sinulla ei ole epämiellyttävä olo saapuessasi hoitotilaan. Hoitohuoneessa saat käyttöösi kertakäyttöiset stringit jos niin haluat mutta yleensä suurinosa naisista kokee miellyttävämpänä olla paljaana jolloin ei tarvitse siirrellä kertakäyttö stringejä pois tieltä sokeroinnin edetessä.

Brassiin tullessa ihoa ei tarvitse eikä kannatakaan rasvata tai kuoria samana päivänä. Sokeroinnin jälkeen suositellaan välttämään hikoilua ja aurinkoa tai solariumia 24 h, joten brassi aika on hyvä ajoittaa jollekin muulle kuin uinti-,sauna- tai hikitreenipäivälle.

Mitä kannattaa huomioida sokeroinnin jälkeen?

Edellä jo mainittujen lisäksi vältä itseruskettavia tuotteita sokerointi alueella 24 h sokeroinnin jälkeen ja vältä ihon kuorimista 2-4 päivää ennen sekä jälkeen sokeroinnin. Tämän jälkeen ihoa on hyväkin kuoria kuorinta-aineella tai kuivaharjaushanskoilla 1-3 kertaa viikossa sekä kosteuttaa sitä päivittäin karvojen sisäänkasvamisen ehkäisemiseksi. Toisilla on enemmän taipumusta karvojen sisäänkasvamiseen, joten ihotyypistä riippuen joitakin sisäänkasvaneita karvoja voi ilmestyä huolellisesta hoidosta huolimatta.

Sokerointi on tosin osoittautunut siinä mielessä ihanaksi karvanpoisto menetelmäksi että sisäänkasvaneita karvoja on huomattavasti vähemmän ihotyypistä riippumatta.Iho on hyvä suojata auringolta tavallista huolellisemmin noin viikko sokeroinnin jälkeen, joten muistathan tämän jos olet menossa etelän lomalle. Hoitolassa on myös myytävänä kuorintahanskoja, rauhoittavaa voidetta tai neste sisäänkasvaneille karvoille kun haluat pitää erityisen hyvää huolta sokeroinnin jälkihoidosta.


Millainen lopputulos on ja kauanko se kestää?

Karvankasvu sykli on hyvin yksilöllinen, mutta jos karvan pituus on ollut brassia tehdessä ihanteellinen, karvat pysyvät yleensä poissa vähintään 1-2 viikkoa, toki muutama yksittäinen karkulainen saattaa ilmestyä kuvioihin. Toisilla, varsinkin säännöllisesti brassissa käyvillä, karvat saattavat pysyä poissa reilusti pidempäänkin, ja lisäksi karva yleensä vähenee ja harvenee, joillakin todella reilustikin. Monesti karvanpoistoväli pidentyy säännöllisesti käyvillä vähitellen, eli päästään siirtymään neljästä viikosta viiteen tai jopa kuuteen viikkoon. Varsinkin jos käytössä on karvankasvua hidastavia tuotteita.

Nyt maalis-huhtikuu on paras aika aloittaa sokeroinnit kesää ajatellen jolloin voit nauttia kesästä huolettomammin ja karva ehtii ohentua sopivasti, jolloin hentoinen karvan pää ei häiritse sokerointienkaan välillä. Tervetuloa metsästämään siloisempaa, karvatonta kesäihoa

-Heli, kauneudenhoitoalan moniosaaja ja kouluttaja

Salonki Hehku, Joensuu

Ajanvaraukset numerosta 050 5303 559

Spread the love
  • 24
    Shares
  • 24
    Shares